OTTELURAPORTTI ÅIF-O2 Jyväskylä
Naiset F-liigaJulkaistu: 10.10.2024 00.13

OTTELURAPORTTI ÅIF-O2 Jyväskylä

Kaksi hieman rumempaa kylvetystä takana, joten lähtökohdat mielenkiintoiset, kun Söderkullaan saapui Jyväskylästä vieraita.

O2:lla takana tasaisia pelejä, mm. maalin tappio 1-2 Saipalle, sekä viimeisimpänä hienon nousun jälkeen piste (rankkaritappio) Oulun Rankkoja Ankkoja vastaan. Kova peli siis tiedossa.

ÅIF rosteriin odotettiin hieman sairastuvalta paluuta, mutta haastetta lisäsi päinvastainen suunta. Sentteripoissaoloihin lukeutui Noona Björkman, Matilda Holmström ja Venla Nousiainen, tämän lisäksi laituri Pinja Jaakkola sairastelun takia poissa. Pakkipuolella Hanna Salminen ja Sanni Kahila myös Out.

ÅIF lähti otteluun hyvällä ilmeellä, ja oli selkeästi kuskin paikalla. Tilanteita avautui molempiin päihin, maalivahdit Helmi Rauhala ja O2:n Kerttu Aro kestivät hyvin, ja ÅIF selvitti myös alun alivoiman hienosti.

Kun omista paikoista ei osuttu, niin O2 käytti omat tonttinsa; irtopallosta peliväline maalineteen, ja vieraat 0-1 johtoon ajassa 13.56. Suoraan aloituksesta tarjoiltiin vielä mahdollisuus lisäosumaan maalin eteen mutta tästä vieraat laukoivat pallon seinille. Pari minuuttia tästä, ja ÅIF hyökkäyksen epätasapaino antoi vieraille 3 vs 1 hyökkäyksen, jonka jälkitilanteesta pallo maaliin ja 0-2. Vaikka ÅIF loi muutaman erinomaisen paikan ja hyvät painejaksot O2 päädyssä, niin yksi heikompi vaihto vielä erän loppuun ja O2 taukojohtoon 0-3.

Kopissa oli kuitenkin sisuuntunut ryhmä ja tilanne nollattiin. Toisen erän alku olikin optimaalinen; ensimmäinen vaihto, Aada Heikkinen riisti, ja Emilia Kaartoaho iski ensimmäisensä ÅIF- väreissä. Seuraava kymmenminuuttinen mentiin vuorotahtia jäähyjen merkeissä. ÅIF kesti alivoimat, sen sijaan O2 joutui antautumaan, kun Sini Liljavirta tykitti hienosti Sandra Ojasen passista 2-3 kavennuksen. Toisen erän laukaukset maalia kohti 11-3, ja muutamasta avopaikasta vielä päätyverkkoihin, mutta lähemmäksi ei päästy.

Kolmanteen erään vahva ote jatkui, mutta Aro O2 maalissa oli vahva. Kotimaalia kohti tilanteet olivat vähäisempiä, mutta Rauhala torjui muutamat vaaralliset tilanteet erinomaisesti. Erän alkupuolella vierasjoukkue pääsi kuitenkin iskemään, ylivoimahyökkäys jälleen hieman epätasapainoisen ÅIF hyökkäyksen jäljiltä, ja tarkka viimeistely; tulostaululla 2-4.

ÅIF pääsi nopeasti kuitenkin jälleen maalin päähän, Iida Sinkko iski kauden neljännen osumansa Josefiina Kettusen syötöstä, ja viimeiselle kympille mentiin maalin tappioasemassa. Ansaittu 4-4tasoitus nähtiin ajassa 50.10 kun ykkösketju sahasi O2 puolustuksen halki, Elena Paananen keskustaan Viivi Heikkiselle, jonka siirto vasemmalle tavoitti Aada Heikkisen, tästä lättysyöttö, ja Kaartoaholle takatolpalta iltapäivän toinen häkki. Hetkeä myöhemmin Oona Hämäläisen laukauksen irtopallosta Aada Heikkinen laukoi nollakulmasta maalivahti Aron kautta kotijoukkueen viidennen, ja näin ÅIF ensimmäistä kertaa johdossa.

Mahdollisuudet lisäosumiin olivat vielä, mutta viimeistely ontui edelleen. Jännitys säilyi loppuun asti, kun ajassa 17.59 ÅIF joutui alivoimalle neljännen kerran, mutta taistelu oli erinomaista, ja kun myös loppuhetkien 6 vs 4 kestettiin, oli kotivoitto 5-4 tosiasia.

Sarja jatkuu perjantai-iltana, ns. paikallispelillä, kun vahvasti aloittanut Erä Viikingit saapuu siis 11.10 kotihalliin, ottelu alkaa klo 18.30

Valmentaja Heikkisen kommentit: ’Startti oli kyllä hyväilmeinen, hieman mietintää jatkoa ajatellen aiheuttaa helpot virheet, ja viimeistelyn tehottomuus. Paljon oli kyllä hyvää tänään, se että pystytään hieman vajaallakin rosterilla hallitsemaan ja luomaan suuri määrä maalipaikkoja on hienoa. O2 toisen maalin jälkeen, jatkettiin vahvalla ilmeellä ja saatiin muutama pidempikin hyökkäys. 0-3 tilanne aiheutti jo hieman viime peleistä tuttua pelkotilaa, mutta tauolta palasi kyllä sisuuntunut nippu.

Tekee varmasti hyvää itseluottamukselle, että pystytään nousemaan 0-3 asemasta, sekä vielä kolmannen erän todella pahaan paikkaan tulleesta 2-4 maalista vielä tasoihin ja ohi. Pelurit osoittivat tahtoa, taistelua ja työmoraalia, tuloksena tärkeät pisteet. Neljä alivoimaa selvitettiin myös hienosti, ja peittopeli sekä uhrautuminen oman maalin suojelemiseksi oli oikein hyvää luokkaa

O2 oli parhaimmillaan kyllä erittäin vaarallinen, mutta olihan tämä tilanteiden valossa kyllä ihan ansaittu voitto. Maalinteossa tehokkuutta pitää vielä parantaa, mutta tästä on hyvä jatkaa kohti perjantaita’