Vidgren: Kaikki täyttivät oman ruutunsa
Julkaistu: 05.10.2020 00.00

Vidgren: Kaikki täyttivät oman ruutunsa

Naisten edustusjoukkueen viikonloppu oli voitokas. LoSB ja Pirkat eivät pysyneet sipoolaisten vauhdissa, kun ÅIF tehtaili yhteensä 17 osumaa vastustajien verkkoon. Sipoolaisten maalivahdit Johanna ja Jenna Järvinen olivat todella loistavassa vedossa, sillä pallo löysi tiensä ÅIF:n maaliin vain viisi kertaa.

Joukkueen päävalmentaja Sami Vidgren oli todella tyytyväinen ryhmänsä suoritukseen.

-Viikonloppuna oli pitkästä aikaa edessä tuplapelit, joista onnistuimme joukkueena nappaamaan täyden pistepotin. Pystyimme käyttämään laajaa pelaajamateriaalia, ja kaikki täyttivät oman ruutunsa mainiosti. Lisäksi moni pelaaja sai nauttia onnistumisista, josta kertoo myös 17 tehtyä maalia.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kausi on vasta alussa.

- Sarja on vasta alussa ja uskon, että meillä on vielä kehityskohteita. Voitot tuovat arkeen positiivista virtaa, jota meidän tulee hyödyntää oikealla tavalla joukkueena ja yksilöinä, päävalmentaja tähdentää.

Vidgren toivotti lopuksi kaikille hyviä hetkiä harjoitusten parissa.

Teksti: Juho Kojima

Kuva: Juhani Järvenpää