Esittely
Ottelutilastot
ÅIF - Saipa
2020-2021 - Naiset edustus - F-Liiga/Lohko B
Klo 15:00 Ingman Areena
17
Lok

Lauantaina kärkikamppailu ÅIF:n ja Saipan välillä


ÅIF kohtaa lauantaina Lappeenrannan Saipan. Tällä kertaa vastus on todella kova, sillä vieraat ovat F-Liigan B-lohkon toisena. Sipoolaiset johtavat runkosarjaa kahden pisteen erolla lappeenrantalaisiin.

Tuleva ottelu toimii varmasti jonkinlaisena tienviittana sille, mihin suuntaan B-lohkon voimasuhteet kallistuvat. Tällä kertaa kotijoukkueen puolustuksen tulee olla erityisen tarkkana, sillä Saipan rosterista löytyy todella kovassa iskussa olevia pelaajia. Näistä voisi mainita Miisa Turusen, joka johtaa tällä hetkellä pistepörssiä kolmellatoista pisteellä. Turusen lisäksi esille on ehdottomasti nostettava suomalaisille kentille paluun tehnyt Juuli Hakkarainen, joka pelasi edellisen kauden Sveitsissä. Hakkaraisenkin pelit ovat sujuneet mainiosti, kun tehopisteitä on kertynyt kymmenen.

ÅIF:n kausi on sujunut aivan erinomaisesti. Joukkue ei ole kuluvalla kaudella hävinnyt yhtään ottelua. Hyvänä esimerkkinä joukkueen taistelutahdosta toimii edellinen kamppailu, joka pelattiin Kuopiossa Welhottarien vieraana. kuopiolaiset pääsivät ottelun alussa kahden maalin johtoon, mutta sipoolaiset taistelivat tilanteen tasoihin ja aina voittoon asti.

Tällä hetkellä joukkueemme tehokkain pelaaja on Jenni Rautanen, joka on kerännyt 13 tehopistettä. mutta hienointa sipoolaisten tekemisessä tällä kaudella on ollut se, että jokainen pelaaja on valmis tekemään kaikkensa joukkueen menestyksen eteen.

ÅIF:n päävalmentaja Sami Vidgren on kovasta vastuksesta huolimatta rauhallisen luottavainen.

-Viikon harjoittelu ei ole poikennut oleellisesti aikaisemmista viikoista. Joukkue on valmistautunut kaikkiin peleihin rauhallisesti keskittyen oleelliseen. Tässä sarjassa kaikki pelit ovat yhtä tärkeitä, eikä sarjataulukon pidä antaa häiritä omaa tekemistä. Tämä on yksi peli muiden joukossa ja en näe syytä, miksi emme voisi pelata hyvin. Hieno peli tulossa, Vidgren sanoo.

ÅIF-Saipa lauantaina kello 15:00.

Teksti: Juho Kojima

Naisille kauden ensimmäinen tappio -viimeisen erän salama-alku ratkaisi ottelun


ÅIF koki kauden ensimmäisen tappion, kun Lappeenrannan Saipa haki pisteet Sipoon Ingman Areenalta lukemin 3–6. Ottelun käännekohta nähtiin viimeisen erän alkuun, kun vieraat latoivat kaksi maalia kuuteen sekuntiin.

Ensimmäinen erä oli vieraiden heiniä. Lappeenrantalaiset vyöryttivät peliä kerta toisensa jälkeen sipoolaisten päätyyn, eikä kotijoukkueelta meinannut löytyä vastalääkettä vieraiden rynnistyksen estämiseksi. Lopulta erätauolle siirryttiin Saipan 0–2 johdossa.

ÅIF keräsi rivinsä upealla tavalla toiseen erään ja kentän voimasuhteet alkoivat kääntyä sipoolaisten eduksi. Saipa joutui puolustamaan maaliaan yhä useammin ÅIF:n teräviä hyökkäyksiä vastaan. Ensimmäisen kerran kotijoukkue onnistui iskemään maalin ajassa 22.31 Ella Ahtiaisen toimesta. ÅIF innostui kavennuksesta niin paljon, että vieraiden naalia vartioinut Miia Maaranen joutui antautumaan toisen kerran ajassa 33.30, kun Emma Hartwall pääsi sijoittamaan pallon Saipan maaliin. Toisen erän jälkeen tilanne oli tasan 2–2.

Kotijoukkueen kannalta kolmas erä alkoi synkkien pilvien alla, kun vieraat laittoivat pallon maaliin kahdesti kuudessa sekunnissa. Maalit syntyivät Emma Kailan ja Juuli Hakkaraisen toimesta. Kotijoukkue ei toipunut tuosta kylmästä suihkusta, vaan ottelu päättyi lopulta Saipan 3–6 vierasvoittoon. Kotijoukkueen kolmannen maalin iski Camilla Granqvist.

Kauden ensimmäisestä tappiosta huolimatta ÅIF tulee varmasti kääntämään laivan suunnan tuleviin kamppailuihin.

Teksti: Juho Kojima

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
3 - 6
(0 - 2) (2 - 0) (1 - 4)
Saipa
8' Jäähy: 2min Ojala Katri

22' Maali Ahtiainen Ella

22' Maalisyöttö Wecksten Mette

33' Maali Hartwall Emma

33' Maalisyöttö Rautanen Jenni

45' Maali Granqvist Camilla

45' Maalisyöttö Rautanen Jenni

46' Jäähy: 2min Granqvist Camilla

48' Jäähy: 2min Jaakkola Pinja
Lisää uutisia
Ådalens Idrottsförening
«  Lokakuu   »
Kategoriat