Täydet pisteet kauden avausottelusta
Julkaistu: 28.09.2020 00.00

Täydet pisteet kauden avausottelusta

Miehet II avasi debyyttikautensa miesten kakkosdivisioonassa täydellä kolmen pisteen voitolla, kun PS Vissy kaatui vieraskentällä lukemin 5-9. Joukkue sai otteluun unelma-alun, kun joukkueen kapteeni Tino Helenius täräytti joukkueen historian ensimmäisen kakkosdivarimaalin ajassa 0:27. Pallo kerättiin talteen ja on esillä ÅIF-museon palkintovitriinissä.
Kapteeni näytti mallia myös toisessa osumassa iskemällä sipoolaiset 0-2 johtoon ajassa 12:28. Esityön osumaan teki tuore debytantti Antti Ek, joka viimeisteli avauserän lopussa mukavan tuntuisen 0-3 johtomaalin, jonka jälkeen siirryttiin erätauolle.

Tuo mukavan tuntuinen tunne taisi hieman jäädä päälle, sillä kotijoukkue iski 1-3 kavennuksen heti toisen erän alkuun. Se ei kuitenkaan sinivalkoisia lannistanut vaan joukkue iski seuraavat kolme maalia, joiden pääosassa häärivät joukkueen kokeneempi osasto, joka oli muutenkin ottelussa pelipäällä. Toisen erän jälkeen lukemat siis 1-6.

Kolmanteen erään lähdettiin jälleen sillä mukavalta tuntuvalla tunteella, josta PS Vissy rankaisi jälleen heti erän alussa. Ajassa 51:15 syntyneen 3-6 kavennuksen jälkeen saattoi ottelua vaihtelevasti toimineen tulospalvelun kautta seuranneille hiipiä pöksyihin tunne, että eikai tässä nyt käy samoin kuin edustukselle vuoden takaisessa liigadebyytissään. Ei käynyt, sillä pian kavennuksen jälkeen päästiin ylivoimalle, jossa joukkueen nuorisokaartiin kuuluva Viktor Furu tälläsi joukkueen ikäkeskiarvoa merkittävästi nostavan Mikael Lessin syötöstä lukemiksi 3-7.
Kun Anders Söderling viimeisteli seuraavassa vaihdossa lukemiksi 3-8, oli ottelun loppu käytännössä päätössummerin odottelua. Kotijoukkue iski kuitenkin loppuun vielä pari maalia, mutta loppulukemat 5-9 ei jättänyt selittelyille sijaa, täydet kolme pistettä sarjan heittopussiksi ennakoidun sipoolaisryhmän matkaan.

Ottelun tehomiehenä (1+3) hääri uransa ties kuinka monennen comebackinsä tehnyt Mikael Less, jonka uskottiin ennemmin löytyvän aiemmin mainitusta ÅIF-museosta ottelupöytäkirjan sijaan.

Videotallenne ottelusta on nähtävissä joukkueen omalta YouTube-kanavalta, johon on myös tarkoitus striimata livenä kauden kotipelit.


Seuraava ottelu pelataan Ingman Areenalla tulevana lauantaina 3.10., kun vieraaksi saapuu Tiikerit II.
Klo 18:30 alkavaan otteluun on vapaa sisäänpääsy, tervetuloa!

Seuran uusimmat