12
JOU
15.00
Naiset edustus , F-Liiga/Lohko B

ÅIF - Steelers  11 - 2

Ingman Areena

Rautasen seitsemän tehopistettä johdatti naiset murskavoittoon

ÅIF nappasi täydet pisteet kotikentällään, kun joukkue voitti Hämeenlinnan Steelerssin selvin lukemin 11–2. Iltapäivän ottelun ehdoton tähti oli seitsemän tehopistettä itselleen rohmunnut Jenni Rautanen.

Kotijoukkueen asenne oli kohdillaan päivän ottelussa.

-Joukkueen keskittyminen oli nähtävissä jo alkulämmittelystä. Ensimmäinen erä oli meidän otteessamme ja päättyi ansaitusti 1–0, Sami Vidgren totesi.

ÅIF ratkaisi ottelun toisessa erässä.

-Hyvä lähtö toisen erän alkuun, jossa aloituksen jälkeen Kaisa Kantokorpi laukoi pallon tarkasti verkon perukoille ajassa 20.03. Tämän jälkeen pallollinen peli oli käytännössä meidän hallussa ja pystyimme vankistamaan johtoasemaamme liikuttamalla palloa järkevämmin. Toinen erä päättyikin 6–1 voittoon, jonka aikana nähtiin hienoja oivalluksia, päävalmentaja iloitsi.

Vidgren nostaa esille Viivi Heikkisen hyvän vireen.

-Jenni Rautasen lisäksi ottelun onnistujia oli erityisesti Viivi Heikkinen, jonka peliesitys parani pelin edetessä. Pelin tempo jäi tänään varsin alhaiseksi, mutta koko joukkueen esitys oli ehjä 60 minuuttinen. Kotivoitto lukemin 11–2, kertoo kuitenkin yksittäisen ottelun päivän vireystilan, Vidgren sanoi.

Teksti: Juho Kojima

Tilastot

11 - 2

Steelers
1 - 06 - 14 - 1
2'MaaliKarling Bea
2'MaalisyöttöRautanen Jenni
20'MaaliKantokorpi Kaisa
20'MaalisyöttöRautanen Jenni
25'MaaliHämäläinen Oona
25'MaalisyöttöKarling Bea
28'MaaliBoman Bianca
28'MaalisyöttöJaakkola Pinja
28'MaaliAhtiainen Ella
28'MaalisyöttöRunsas Krista
36'MaaliRautanen Jenni
36'MaalisyöttöKarling Bea
39'MaaliJaakkola Pinja
39'MaalisyöttöRautanen Jenni
40'MaaliKantokorpi Kaisa
40'MaalisyöttöRautanen Jenni
48'MaaliRautanen Jenni
48'MaalisyöttöOjala Katri
52'MaaliRautanen Jenni
52'MaalisyöttöKantokorpi Kaisa
53'MaaliBoman Bianca
53'MaalisyöttöVilhunen Elisa

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista