26
LOK
19.00
Miehet edustus, D1VARI

ÅIF Miesten edustus - FBC Turku  5 - 7

Sipoon Areena

FBC Turku ryösti pisteet Sipoosta

Sipoolaisyleisö näki perjantai-iltana monivaiheisen kotiottelun. Kaksi erää ÅIF oli vahvasti kuskin paikalla ja yleisö sai ihastella liikkuvaa kotijoukkuetta. Avaukset ja syötöt napsuivat hyökkääjien lapaan ja näimme toinen toistaan hienompia maalitilanteita. Useita vastustajan tolppiin kolahtaneita laukauksiakin oli. ÅIF vei nimiinsä kaksi erää. Markus Mitikka ja Mikko Piippo olivat vahvassa vedossa: Markus teki kolme maalia Piipon kolmella hyvällä esityöllä.

Vanhan säbä-sanonnan mukaan matsit ratkaistaan kolmannessa erässä. Silloin alkoivatkin kotijoukkueen ongelmat. Turun ykköskenttä iski muutamassa minuutissa kaksi maalia ja pian oltiinkin jo 5 - 5 tilanteessa. Samaan syssyyn tuli Kimmo Pekkasen kyseenalainen jäähy. Turku siirtyi kuskinpaikalle 5 - 6. Kotijoukkueen turhautuminen näkyi, ja keskittyminen matsiin karkasi. Tällä tasolla oman fokuksen olisi kuitenkin kestettävä nuo 60 minuuttia. Useasti ÅIF on saanut juuri viimeisen erän toimimaan, mutta nyt tuskaisuus ja siitä nouseva turhautuminen veivät voiton. Turku oli juuri niin vahva kuin ennakolta tiedettiin. Illan avainpelaajia olivat Markus Mitikka, Mikko Piippo, ja Arttu Puska maalissa

Seuraava kotiottelu Sipoossa lauantaina 10.11.2018 klo 18:00. Tervetuloa!

Illan hahmo kolme maalia tehnyt Markus Mitikka

Ottelun pöytäkirjalöytyy tästä




Tilastot

5 - 7

FBC Turku
3 - 22 - 10 - 4

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista