17
LOK
18.30
Miehet II, M2D

ÅIF - ToTe  7 - 8

Ingman Areena

Kakkosjoukkueen vieraaksi ToTe

Tulevana viikonloppuna pelataan jälleen, kun joukkue palaa tositoimiin karanteenissa vietetyn ajan jälkeen. Edellisen kotiottelun jälkeen (3.10. Tiikerit II) joukkue määrättiin karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi, jonka myötä viime viikonlopun vierasottelu M-Team Unitedia vastaan jouduttiin siirtämään.

Lauantain ottelussa vastaan asettuu Toukolan Teräs (ToTe), joka on kahminut kolmesta pelaamastaan ottelusta yhden jatkoaikavoiton ja kaksi tappiota, joka oikeuttaa sarjataulukossa sijaa 9 kahdella pisteellä. ÅIF puolestaan on pelannut kaksi ottelua, joista saaliina yksi voitto ja yksi tappio, jonka myötä joukkue on sarjataulukossa sijalla 7 kolmella pisteellä.

Vaikka sipoolaiset pelaavatkin ensimmäistä kauttaan kakkosdivisioonassa, ei lauantain vastustaja ole entuudestaan täysin tuntematon - kaudella 2017-2018 joukkueet pelasivat samassa kolmosdivisioonan lohkossa taistellen tiukasti nousukarsintapaikasta, jonka ToTe kuitenkin nappasi itselleen viimeisten kierrosten aikana. Tuolloin keskinäiset ottelut olivat erittäin tasaisia, jota voi myös odottaa tulevan viikonlopun ottelusta. Parin kauden takaisesta muistuu erityisesti mieleen ToTen maalivahti Heimo-Pekka Laakso, joka lienee tälläkin kaudella sarjan parhaimmistoon kuuluvia maalivahteja. Lisäksi vierasjoukkueen riveissä pelaa viime kaudella samassa kolmosdivisioonalohkossa kovat tehot (23+12) iskenyt Onni Lundin, joka siirtyi kesällä salaiseksi jääneellä siirtokorvauksella IBK Stadibandystä ToTen riveihin. Sama pistetahti on näemmä jatkunut myös sarjaporrasta ylempänä - tehoin 4+4 Lundin on joukkueensa paras pistemies.

Ottelu alkaa klo 18:30 ja pelataan tuttuun tapaan Ingman Areenalla. Pelihän on tunnetusti parasta paikan päällä, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi on tärkeä huomioida muutama asia jos päättää saapua paikan päälle seuraamaan ottelua:

  • Käytä kasvomaskia kun astut sisään halliin ja ota pois vasta, kun lähdet hallilta. HUOM! Hallilla ei valitettavasti ole tarjolla kasvomaskeja, joten otathan sellaisen mukaasi
  • Desinfioi kätesi. Hallilla voit pestä kädet WC-tiloissa tai käyttää käsidesiä, jota löytyy useasta paikasta hallin sisällä
  • Sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä on lomake, johon toivomme jokaisen katsojan kirjoittavan nimensä sekä yhteystietonsa, jotta voimme olla pikaisesti yhteydessä JOS sille tulisi tarvetta
  • Pidä vähintään 1m turvaväli muihin hallilla oleviin henkilöihin

Jos et aio saapua paikan päälle, voit seurata ottelusta lähetettävää maksutonta livestriimiä ÅIF Miehet II Solidsport-kanavan kautta. Katselua varten tarvitset Solidsport-tunnukset, jotka voit luoda helposti solidsport.com -sivustolla tai Solidsport-sovelluksen kautta.

1. Siirry https://solidsport.com tai lataa sovellus
2. Etsi joukkueen kanava: ÅIF Miehet II (suora linkki: https://solidsport.com/aif-miehet-2)
3. Paina "Seuraa"
4. Avaa ottelu, lähetys alkaa noin 10min ennen alkua

ÅIF II - ToTe
La 17.10. klo 18:30
Ingman Areena & SolidSport

Tilastot

7 - 8

ToTe
1 - 44 - 22 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista