29
SYY
18.00
Naiset edustus, Naisten Liiga NLB

ÅIF - NST  2 - 3 JA

Ingman Areena

Iida Hakulisen kaksi maalia eivät riittäneet - NST voitti jatkoajalla

ÅIF:n kahden ottelun viikonloppu sai hieman kitkerän lopun, kun NST haki voiton Sipoosta lukemin 3-2. Kotijoukkue ei luovuttanut voittoa helpolla, sillä ottelu venyi aina jatkoajalle saakka. Voittomaalin laukoi NST:n Liisa Laapio ajassa 64.01.

Tälläkin kertaa sipoolaiset tekivät kentällä kaikkensa voiton eteen, mutta nyt se ei kuitenkaan aivan riittänyt. Ottelu oli erittäin tiukka. On todettava kuitenkin rehellisesti se tosiseikka, että vieraat olivat hitusen aktiivisempia pallon kanssa.

Maalinteon aloitti kuitenkin ÅIF Iida Hakulisen toimesta. Avausosuma sujahti maaliin ajassa 10.10 Nelly Baumgartnerin tarjoamasta syötöstä. NST alkoi heiluttaa kamppailun tahtipuikkoa toisessa erässä, ja kotijoukkue joutui puolustamaan oikein urakalla. Joukkueemme maalivahti Sanna Viitanen otti monta tärkeää koppia, mutta NST pääsi iskemään tasoituksen ajassa 25.32 Emma Kallan toimesta.

Kotijoukkueen toive voitosta heräsi uudelleen toisen erän lopulla, kun Iida Hakulinen siirsi sipoolaiset illan toisella osumallaan 2-1 johtoon. Ottelu jatkui loppuhetkille asti todella tiukkana. NST pääsi tuikkaamaan tasoituksen, joka sinkoutui maaliin Jonna Kelarannan lavasta ajassa 42.09. Kamppailu päättyi jatkoajalla Laapion sivallukseen.

Kuvaaja: Aarno Järvinen

Tilastot

2 - 3 JA

NST
1 - 01 - 10 - 10 - 1
10'MaaliHakulinen Iida
10'MaalisyöttöBaumgartner Nelly
35'MaaliHakulinen Iida
35'MaalisyöttöNeulasalmi Saana
39'Jäähy: 2minWecksten Mette

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista