Esittely
Ottelutilastot
ÅIF - Classic
2019-2020 - Miehet edustus - Miesten Salibandyliiga
Klo 18:00 Nikkilän Monitoimihalli
19
Jou

Salibandyliigan ykkönen ÅIFin vieraaksi Sipooseen


ÅIF – Classic -matsi starttaa torstaina 19.12. Nikkilän monitoimihallilla klo 18.00. Classic on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä salibandyseuroista. Tällä kaudella Classicin miesten edustus on takonut hurjan määrän maaleja: niitä on lauottu 156 kappaletta 16 ottelusta. Omaan päätyyn on päästetty 56 maalia. Hävittyjä otteluita 0. Pistepörssin kolme kovinta maalintekijää löytyy myös Classicin riveistä. Herrojen Johansson, Lastikka ja Salin yhteenlaskettu saldo on yhteensä 153 tehopistettä. Classicin tilastot ovat omaa luokkaansa, ja koristeena kakun päällä on maajoukkuekomennukset. Viime vuonna Suomen maajoukkueessa pelasi yhteensä 10 Classicin pelaajaa.

ÅIF ihastutti ensimmäisessä Classic-ottelussaan taistelemalla viimeisen erän omiin nimiinsä. Sitä ei ole moni joukkue tehnyt! Syyskuun matsi päättyi tulokseen 9 - 5 (5-1, 4-2, 0-2). ÅIF on tehnyt 16 ottelussa 67 maalia ja päästänyt 124 maalia. Tilastoja ei kannata enempää vertailla, mutta ÅIF on aina varsin haastava joukkue, joka voi sisukkaasti yllättää vastustajansa. Takana on hyvä treeniviikko ja voitto Tikkurilan tiikereistä. ÅIFin tehokkain pelaaja on nuorten maajoukkueessa pelaava Oliver Sillanpää (25 tehopistettä). Lisäksi Atte Huovisella ja Tuomas Liukolammella on molemmilla 14 tehopistettä.

Ennen kuin aloitamme joulun hössötykset ja siivoukset, kannattaa tulla ihastelemaan alan taitajia Nikkilään. Ottelun isäntänä toimii Lähi-Tapiola Uusimaa.


Tervetuloa!





Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
4 - 14
(1 - 4) (2 - 6) (1 - 4)
Classic
Lisää uutisia
Miehet edustus
«  Helmikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
242526272829
 
Kategoriat